Archive for helmikuuta 2015

#426 Ricks Road

                            Texas Country


Julkaisuvuosi: 1993
Ensikosketus: 2003
Helmeilevimmät biisit: Beautiful Angel, So In Love With You
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä, Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
 
                                   5.4
 
The Belovedin perään ajattelin pysytellä vielä yhden levyn ajan vuodessa 1993. Ongelmaa tuotti vain minkä levyn valitsisin. Mielessä pyöri mm. Sunscreemin huumaavasti tanssittava O3, One Doven chillaileva Morning Dove White, taas ajankohtaisen Haddawayn The Album sekä Cranberriesin kuulaasti kitarapoppaava Everybody Else Is Doing It, So Why Can't We?. Päädyin kuitenkin lopulta levyyn, jonka tekijät ovat ainakin periaatteessa juuri nytkin aktiivisia uuden musiikin tekijöitä eli skotlantilaiseen Texasiin ja heidän kolmoslevyynsä, Ricks Roadiin.

Kolmannella levyllään Texas kuulosti ehkä eniten urallaan juurevalta amerikkalaiselta rokkibändiltä. Onneksi he tajusivat seuraavilla levyillä jättää amerikan bluesin, rockin ja countryn imitoimisen vähemmälle ja keskittyä poppaukseen. Ei RR mikään täysin kehno levy kuitenkaan ole. Sharleen Spiteri osaa laulaa ja tulkita, Texas osaa soittaa ja tulkita ja suurimmassa osassa biiseistä on ainakin ihan ok kertosäe, jos ei muuta. Mutta kyllä White On Bonde ja The Hush ovat tyyliltään, toteutukseltaan ja kappalemateriaaliltaan ihan toista luokkaa. Silti, jos pitäisi valita kuuntelisinko tätä vai bändin uusinta levyä (25), joka sisältää neljä uutta biisiä ja 8 uutta versiota vanhoista hiteistä, niin ainakin tällä hetkellä minä kallistun RR:n puolelle.

Posted in , , | Leave a comment

#425 Conscience

                     Tsemppausta ja euforiaa

 
Julkaisuvuosi: 1993
Ensikosketus: 200?
Helmeilevimmät biisit: Sweet Harmony, Paradise Found, 1000 Years From Today
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.


Levyn huumaavuus
                                    8.6

Brittiläinen The Beloved (Jon Marsh ja vaihtelevasti muita, mm. Helena Marsh) on omasta näkövinkkelistäni lähinnä yhden hitin ihme, ja tuo hitti on siis Man Without Countryn äskettäin coveroima mahtava Sweet Harmony. On kuitenkin ihan mahdollista, että The Beloved oli omana aikanaan ihan merkittäväkin tekijä elektronisen popin ja dancen  kentällä; ainakin vuoden 1993 Conscience-kokopitkä on vahva kokonaisuus, eikä todellakaan vain yhden hitin varasssa, vaikka Sweet Harmony joukosta erottuukin. Tarjolla on niin rauhallisen kohottavaa poppausta (etenkin You've Got Me Thinking) kuin tummasävyisemmin tanssittavaa menoa, ja kaikki toimii Jon Marshin sopivan omaleimaista tulkintaa myöten.

Sanoituspuolelta löytyy rakkauden ja kiihkon lisäksi reilusti tsemppausta ja elämänohjeita, mutta eihän siinä mitään. Siis ”Don't settle for compromise/ you know how you feel/ there's still spirit in your eyes/ you know that it's real” (Spirit); ”Make the world your priority/ try to live your life ecologically/ play a pass in a greater sceme/ try to live the dream on a wider scene” (Sweet Harmony); ”Don't change your ideals with every season/ just look inside yourself for explanation/ and make your own life a celebration/ you've got the power/ power to be strong/ and education that should be lifelong/ so don't be a victim of expectation/ just make your own life a celebration” (Celebrate Your Life); ”Let's put an end to the fighting and make the world rock to the rhytm of love” (Rock To The Rhytm Of Love); ”Just let the music take you that one step higher/ make you/ shake you/ wake you/ with your desire” (Let The Music Take You); ”Don't stop dreaming/ dream on/ you've got to keep on keeping on/ always believing” (Dream On). Eli jos maailmanparantaminen ei ärsytä, niin Conscience on oikein toimiva, suurimmaksi osaksi hyvin aikaa kestänyt tanssimatka.

Posted in , , , | Leave a comment

#424 Maximum Entropy

          Epäjärjestys johtaa lamaannukseen


Julkaisuvuosi: 2015
Ensikosketus: 2015
Helmeilevimmät biisit: Entropy, Laws of Motion
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.


Levyn huumaavuus
                                    6.3
 
Man Without Country -kaksikko debytoi 2012 oikein mainion angstisella Foella, joka oli täynnä synkistelyä ja katkeruutta, mutta myös tarpeeksi iskevä, tarttuva ja ilmava, että levy enemmänkin antoi energiaa kuin lamaannutti. Kakkoslevyllä ilmavuus on yhä kuvioissa, mutta isku ja tarttuuvuus ovat valitettavasti hieman hukassa. Kärsivällisyydellä ja omalla hiljentymisellä suurin osa levystä on kuitenkin melko antoisaa kuunneltavaa. Levyn alun tarttuvammat biisit, etenkin iskevä Entropy ja White Sean eli M83:stakin tutun Morgan Kibbyn ansiosta korkeuksiin kohoava Laws of Motion, tosin antavat odottaa loppulevyltäkin hieman enemmän, joten lamaannuttavan viitosbiisi Loveless Marriagen jälkeen tapahtuva muutos menossa vaatii todellakin totuttelua. Onneksi MWC on tajunnut palkita kärsivällisen kuuntelijan levyn päätteeksi Belovedin Sweet Harmonyn uskollisella ja toimivalla toisinnolla. Heidän seuraava levynsä voisikin minun puolesta olla coverlevy; kaksikolla on äänimaailma ja tyylitaju hallussa, tarvittais vaan hyviä biisejä.

Posted in , , , | Leave a comment

#423 Matador

         Enemmän Radiohead kuin Supergrass


Julkaisuvuosi: 2015
Ensikosketus: 2015
Helmeilevimmät biisit: Needle's Eye, To The Wire
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    7.6

Gaz Coombes osaa tehdä poprenkutusten lisäksi myös ”vaikeampaa” musaa, osasi jo Supergrassin aikoina, ja nyt hänen toiselta soololevyltään ei muuta löydykään. Etenkin levyn kolme ekaa biisiä äityvät vähän liiankin taiteellisesti kunnianhimoisiksi. Nelosbiisi The Girl Who Fell To Earthistä eteenpäin Coombes onneksi hillitsee kunnianhimoaan tarpeeksi ja saa aikaan lumoavaa, ihailtavaa ja nautittavaa musisointia. Etenkin pehmeästi jumittava Needle's Eye on taivaallinen. Coombes vaikutta kuitenkin haluavan mennä hankalamman kautta, levyn ainoa videobiisi on levyn aloittava Buffalo ja levyn kakkosbiisi 20/20:stä hän on julkaissut livevideon. Ehkä hän haluaa korostaa, että Oxfordista tulee muitakin näkemyksellisiä rocktaiteilijoita kuin Thom Yorke radiopäineen. Mikäs siinä.

Posted in , , , , | Leave a comment

# 422 Lost Domain

                           Yksityinen suru


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Do You Ever Think of Me?, First Sign of Spring
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.


Levyn huumaavuus
                                    
                                    8.5
 
Läheisen vakava sairaus ja kuolema ovat vaikeita asioita käsitellä. Ashin nokkamies Tim Wheeler on tehnyt rohkean teon ja käsitellyt isänsä sairastumista (Alzheimerin tauti) ja kuolemaa ja niiden herättämiä tuntemuksia debyyttisoololevyllään. Vaikka levyn pääpaino on teksteillä ja niiden vahvalla tulkinnalla, Wheeler ei ole kadottanut mihinkään poptajuaan ja kykyään luoda mieleenjääviä melodioita ja musiikillista draamaa. Musiikillisesti kyse ei siis ole mistään akustisesta herkistelystä, vaan hetkittäin suureellisestakin menosta. Etenkin kymmenminuuttinen Medicine ja videobiisi Vigil ovat viuluineen ja monine osineen esimerkki Wheelerin halusta ilmaista tunteita monisävyisesti. Vigiliä seuraa rauhallisempia, pienieleisemmin toteutettuja kappaleita, joissa Wheeler käsitelee isänsä kuoleman jälkeisiä tuntojaan vilpittömästi ja kauniisti, hyvänä esimerkkinä First Sign of Spring. Nimibiisi taas on levyn ilmavin ja raikkain poppaus. Parasta levyllä on kuitenkin se, että kyseessä on tarkkaan harkittu kokonaisuus, jossa jokainen biisi on kuin romaanin luku ja vie levyn tarinaa eteenpäin. 

Posted in , , , | Leave a comment

#421 Ballroom

             Popihanuutta ja särjettyjä sieluja


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2015
Helmeilevimmät biisit: Coldest Summer, Back 4 More, Seven Seas
Löytyykö levyhyllystä: Bandcamp, Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    7.7
 
Uusi vuosi, vanhat kujeet. Eli kirjoituksia levyistä ainakin kaksi kertaa viikossa (ti ja ke), ja taukoviikot ova tietenkin mahdollisia. Viime vuonna keskityin ainoastaan uusiin levyihin, mutta tänä vuonna voisi kirjoitella välillä myös vanhemmista levyistä. Ekana kuitenkin vain reilut 3 kuukautta vanha Ballroom, ranskalaisen Tahiti 80:n kuudes levy.

Tahiti 80 on ranskalainen popbändi, joka ei ole varmastikaan saanut niin paljon arvostusta ja menestystä kuin se toinen samoihin aikoihin aloitellut ranskalaisen popbändi, Phoenix. Ja kyllähän Phoenix on paremmin onnistunut säilyttämään tasonsa. Omalla kohdalla Tahiti 80 katosi kartalta lähes kokonaan mainion Wallpaper For The Soul -kakkoslevyn (2002) jälkeen. Kolmoslevyyn (2005) tutustuin vain videobiisin verran, neloslevy (2008) meni täysin ohi ja viitoslevyyn (2011) tutustuin vain yhden suht negatiivissävytteisen lehtiarvostelun (joku brittilehti) kautta. Ballroominkin löysin ihan sattumalta, mutta hyvä kun löysin. Levy tuntuu onistuneelta paluulta kakkoslevyn aikaiseen poppaukseen, eli myös Ballroomilta löytyy haikeita biisejä rakkaudesta ja muutama hieman yllättävämpi veto. Omana lisänä kuutoslevyllä on aimo annos discosävyjä, mikä on vain plussaa.

Yksittäisistä biiseistä parhaiten mieleen jää kolmosbiisi Coldest Summerin discopoppaus ja ysibiisi Seven Seasin Beach Boys-poppaus, mutta myös niiden välissä olevat biisit tarjoavat aimoannoksen popihanuutta, vaikka teksteissä ei aurinko aina paistakaan; mm. Back 4 Moressa laulaja Xavier Boyer tylyttää pehmeästi ”What you are and what you wanna be/Doesn’t really matter at all” ja Roberrissa hän uhoaa pehmeästi ”I don’t wanna make it OK/I just wanna hit the big TIME/I’m gonna be a star in no time”. Popihanuus ja hitunen surumieltä ja pettymystä on tietenkin klassinen yhdistelmä, ja Tahiti 80 yhdistelee niitä taitavasti. Esimerkkinä vaikka videobiisit Crush ja Missing. Missing on parempi.

Posted in , , | Leave a comment

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.