Archive for joulukuuta 2014

#420 Big Fat Lie

                       Diivan sydänsurut


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: On the Rocks, Just a Girl, Bang
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                   6.4

Vannoin tiistaina, etten kirjoita top 10 -listoja, joten vaikka tähän väliin nyt ilmestyikin Jarmon mainio lista, niin pysyn kannassani. Jos kuitenkin tekisin listat, niin levylistalle päätyisi lähinnä tänä vuonna täällä arvioimiani levyjä (vaikkapa By The Sean levy) ja ehkä myös Captain Cougarin ja Kiveskiveksen uusimmat, biisilistalle taas menisi ainakin snowbirdin All Wishes Are Ghosts ja Kalkitoksen Hiljaisuus. Mutta ei vuoden parhaista minun osalta sen enempää, arvostelun pariin.

Tiistaina siis kirjoittelin Cherylistä ja tänään hänen amerikanversiosta, Nicole Scherzingeristä. Cherylin tavoin myös Scherzingerin uraan kuuluu Popstars-kilpailu, suosioon nouseminen popryhmän riveissä (Pussycat Dolls) ja brittien X Factorissa tuomarointi (kaudet 9 ja 10). Soolouran suhteen hänellä on ollut vaikeampaa, tämänvuotinen Big Fat Lie on vasta hänen toinen julkaistu levynsä, vaikka hän on levyttänyt niitä käsittääkseni jo useamman. Onneksi Big Fat Lie julkaistiin. Vaikka BFL onkin hitusen väsähtänyt ja trendeistä jäljessä, niin se on myös tiivis, toimiva ja hyvinkin kuunneltava kokonaisuus. Scherzingerin lisäksi kiitoksen tästä ansaitsevat levyn biiseistä ja tuotannosta pääosin vastanneet rutinoituneet ja osaavat Terius ”The-Dream” Nash ja Christopher "Tricky" Stewart.

BFL:n biisit ovat virkistävän hillittyjä ja alakuloisia. Ainoastaan levyn aloittava Your Love on pirteämpi ja tanssittavampi viisu, muuten tarjolla on lähinnä sydänsurua ja elämänväsymystä eri tavoin esiin tuovia biisejä. Yleisestä alavireisyydestä huolimatta popkoukkuja tarjoavia biisejä on silti tarpeeksi. Parhaimmat biisit (Just a Girl ja Bang) ovat kuitenkin enemmänkin tunnelmointeja kuin pophittejä. Hauskin biisi taas on Electric Blue, joka on on oikein pätevä The Neptunes/Pharrel Williams -pastissi.

Nicole Scherzinger tarjoaa levyllään alakuloa ja sydänsurua, mutta kyllähän ne negatiivisetkin tunteet saa ja pitää ilmaista. Ehkäpä hänellä on nyt vapautuneempi olo.



J.K. On hyvinkin mahdollista, että ennen joulua tänne ilmestyy vielä lista tai pari. Ensi vuoden puolellakin tänne voi taas ilmestyä kirjoituksia, katellaan.


Posted in , , , | Leave a comment

Vuoden 2014 parhaat - Jarmon valinnat

Terve!

Taas on aika listata vuoden parhaat levyt ja biisit. Listasatsin aloittaa blogihiljaisuutta viettänyt Jarmo.


CD-levy ja littipeukku - ajatonta tyylikkyyttä!
Ysärin kasvattina kuuntelen valtaosan musiikista edelleen CD-levyiltä, mutta Bosen mainion mölyboksin hankinnan myötä Spotify-soittojenkin määrä on kasvanut. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että olen kuullut enemmän uutta musiikkia kuin koskaan ennen, mutta kuunnellut ihan yhtä paljon tai vähän kuin aina aikaisemminkin. Ehkä kykenen keskittymään musiikkiin sen ansaitsemalla hartaudella vasta, kun tiedän maksaneeni siitä käypän hinnan. Tästä ja muista syistä listani ei missään nimessä ole lopullinen tai täydellinen, mutta näillä mennään!

Parhaiden biisien listaaminen on siinä määrin mahdotonta, että päätin helpottaa urakkaani mainitsemalla muutaman täkyn vuoden parhailta levyiltä, unohtaa nämä vuoden parhaimmistoon kuuluvat esitykset ja nostaa biisilistalla esiin jotakin muuta maininnan arvoista. Ratkaisuni palvellee myös mahdollisia lukijoita: ihmiset eivät kuulemma enää perusta levyistä, vaan keskittyvät mieluummin yksittäisiin biiseihin. Kuuntele ainakin nämä!

Vuoden parhaat levyt

1. Real Estate - Atlas

On se vain ihanaa, kun kitara helisee. Atlas tuntui parin ensikuuntelun verran karvaalta pettymykseltä, mutta kasvoi hiljalleen jopa paremmaksi kuin edeltäjänsä. Atlas on täydellistä musiikkia sekä leppoisan aurinkoisiin kesäiltoihin että syksyn sateisiin sunnuntai-päiviin.
Kuuntele ainakin nämä: Primitive ja Horizon


2. Dean Wareham - Dean Wareham
Enpä olisi uskonut, että Galaxie 500 -legenda on vuonna 2014 näin hienossa vireessä. Dean Warehamin ensimmäiseen sooloalbumiin pätee samat sanat kuin Real Estateenkin - lukuunottamatta sitä, että levy oli yhtä joulua, juhannusta, tuparia ja vappua heti ensikuuntelusta alkaen. Tyyliäs vanheneminen alkaa tuntua paitsi mahdolliselta, myös houkuttelevalta!
Kuuntele ainakin nämä: My Eyes Are Blue ja The Dancer Disappears

3. Cloud Nothings - Here and Nowhere Else
Pitsa, olut ja menneille vuosikymmenille kumartava indie pop on parhaimmillaan ylivoimaista ja paskimmillaankin aika hyvää. Rockmusiikki puolestaan on pahimmillaan tasapaksua jöötiä, mutta parhaimillaan aika helvetin siistiä: rentoa, vaivatonta, vihaista, energistä, tarttuvaa ja melodista. Cloud Nothings on minun kirjoissani kuluvan vuosikymmenen paras rockbändi ja Here and Nowhere Else on Cloud Nothingsin paras levy.
Kuuntele ainakin nämä: I'm Not Part of Me ja Quieter Today

Tosi kovia ovat myös nämä:
4. Allo Darlin': We Come from the Same Place
5. The War on Drugs: Lost in the Dream
6. Martha: Courting Strong
7. Comet Gain: Paperback Ghosts
8. Särkyneet: Me ei olla niin kuin ne muut
9. Posse: Courting Strong
10.Black Twig: Heliogram


Vuoden parhaat biisit:

1. Särkyneet - Joku hyvä koira
Särkyneiden kokopitkät tuppaavat olemaan hiukan epätasaisia, mutta jokaiselle on löytynyt ainakin muutama huippuluokan pophelmi. Joku hyvä koira hymyilyttää, saa laulamaan mukana ja tuottaa rintalastan seudulle lämpöä. The Replacementsin ja Karkkiautomaatin muisto, voimapop ja uusi aalto  elävät vahvana Särkyneissä.



2. Literature - The English Soft Hearts
The English Soft Hearts on nimeään myöten täydellinen rivakka indiepoppailu, joka yhdistelee vastustamattomasti aineksista parhaimpia: johnnymarr-kitaraa, ujeltavia syntikoita ja kasari-indien keveyttä.


3. Robyn - Tell You (Today)
Mainiohkolla, joskin hitusen uuvuttavalla, Arthur Russell -tribuutilla suosikkiruotsalaiseni Robyn vie koko potin virtaviivaistamalla Loose Jointsin reilun 7 minuutin diskoherkun napakaksi tanssilattian täyttäjäksi. Osa lämmöstä ja taiasta hävisi päivityksen myötä, mutta groove säilyi. Lisäksi versio tekee sen, mitä uudelleentulkinta parhaimmillaan johtaa: alkuperäisesityksen äärelle. Saisinpa puhelimeni soittoääneksi nuo ihanan rasvaiset torvitörähdykset!  



Vähintäänkin maininnan arvoisia ovat myös seuraavat biisit:
4. Allo Darlin': Bright Eyes
5. Todd Terje (feat. Bryan Ferry): Johnny and Mary
6. Tuuttimörkö: Mä muutan Caliin
7. Blank Realm: Falling Down the Stairs
8. Posse: Interesting Thing No.2
9. Caribou: Can't Do Without You
10. Withered Hand: Horseshoe

Posted in , , , , , , , | 1 Comment

#419 Only Human

                        Vain popmusiikkia


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: It's About Time, Goodbye Means Hello, Fight On
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                   7.3

Blogin vuoden viimeinen kirjoitusviikko on nyt koittanut. Aiempina vuosina se on tarkoittanut pelkästään listoja vuoden parhaista levyistä ja biiseistä – nytkin niitä voi ilmestyä pari kappaletta – mutta tänä vuonna tarjolla on myös ihan tavallisia arvosteluja; en tehnyt top 10 listoja viime vuonna, enkä tee niitä nytkään, vaan kirjoitan tälläkin viikolla tavalliseen tapaan muutaman rivin kuuntelussani olleista uudehkoista levyistä. Tällä viikolla keskityn moderniin popmusiikkiin, ja ekana käsittelyssä on Cherylin Only Human.

Cheryl (artist formerly known as Cheryl Cole) on ollut jo reilut 10 vuotta menestyvä poplaulaja ja mediapersoona. Uraan on kuulunut Britannian Popstars: The Rivals -kykykilpailu, ohjelmassa muodostettu Briteissä hyvinkin menestynyt Girls Aloud -ryhmä, tuomarina toimiminen Brittien X Factorissa kausilla 5,6,7 ja 11 (joka on juuri päättynyt) sekä sooloura, johon on kuulunut mm. yhteistyö will.i.amin kanssa. Nyt neljännellä levyllään hän on kunnolla päätynyt myös minun tietoisuuteen ja pysyy siellä ainakin hetkisen, sillä Only Humanilla on muutama ihan toimiva popbiisi, eikä levynä kokonaisuutenakaan ole paljonkaan valittamista.

OH on hyvin perinteinen poplevy. Tekstien puolella teemoina on eläminen, unelmien tavoittelu ja rakkaus eri vaiheineen, ja musiikinkaan puolesta tarjolla ei ole yllätyksiä, vaan menevää tai hieman tunnelmoivampaa melodista elektronista poppausta, jossa Cherylin lauluosuudet ovat tärkeässä osassa. Biisit eivät ole mitenkään uuttaluovia, mutta eivät myöskään ärsyttävän ylipirteitä tai mitään pophöttöä. Etenkin It's About Time ja Goodbye Means Hello ovat oikein valloittavia ajatuksella ja sydämellä tehtyjä biisejä, enkä nyt sanoisi että mikään biisi on huono. Intro ja 14 biisiä on kyllä vähän liikaa; ainakin pari biisiä (vaikka Stars ja Yellow Love) olisi voinut jättää levyn Deluxe-versiolle, kuten kävi mm. Sia Furlerin ja Greg Kurstenin kirjoittamalle Firecrackerillekin.

Kaiken kaikkiaan Cherylin neloslevy on hyvinkin pätevä brittiläinen poplevy. Esimerkkinä vaikka I Don't Care.



Posted in , , | Leave a comment

#418 Walk Long Play

                       Yöllistä tunnelmointia


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Let Us Get Out, Was It Easy
Löytyykö levyhyllystä: Soundcloud, Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                   
                                   7.8
 
Helsinkiläinen Redder (Vesa Hoikka ja Frans Saraste) julkaisi viime vuonna kiinnostusta herättäneen EP:n. Nyt on vuorossa debyyttikokopitkä, joka on saatavissa digitaalisesti. EP:hen verrattuna Walk Long Play on vähemmän yksittäisiin biiseihin keskittyvä ja enemmänkin hauras ja mystinen kokonaisuus, josta varsinaisesti erottuu vain ripeämpi Let Us Get Out. Ei olekaan mikään ihme, että juuri LUGO on valikoitunut videobiisiksi, sillä levyn muu tarjonta on hitaampaa, hälyisämpää ja, niin, mystisempää menoa, joka tosin sopii tähän pimeyteen oikein mainiosti. En koe, että levyn biisien erittely on WLP:n tapauksessa kovinkaan hedelmällistä. Levy muodostaa kiehtovan kokonaisuuden, joka ehkä hetkittäin koettelee kärsivällisyyttä (Kolumba Museum, Vivier), mutta suurimman osan ajasta palkitsee.


Posted in , , , | Leave a comment

#417 Off The Humdrum

                  Brittirockia suomalaisittain


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Dictator, Churchill Smiles, Darling
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä, Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    
                                   8.4
 
Radiohead. Gay Dad. Longpigs. Supergrass. Kaikki hassusti nimettyjä 1990-luvun brittirockbändejä, jotka hassuista nimistään huolimatta rokkasivat, poppasivat ja tunnelmoivat ”vakavasti” ja ”tosissaan”, jos ei koko ajan, niin ainakin välillä. Heidän linjallaan jatkaa myös oululainen Neondad, joka ulkomusiikillisesta hassuttelusta huolimatta tekee sopivan vakavaa ja varsin viihdyttävää '90-luvun brittirockista ponnistavaa tunnelmointia.

Parasta bändin debyytillä on saundit. Off The Humdrum vain kuulostaaa hyvältä. Saundien ansiosta hieman heikommatkin biisit saattaisi antaa anteeksi, mutta levyn kaikki 8 biisiä ovat mainioita. Churchill Smiles ja Lazenby rokkaavat energisesti, Changing The Letter ja Ghost keskittyvät jylhään tunnelmointiin ja muissa biiseissä ovelat tekstit, kiero tunnelmointi ja popkoukut kohtaavat toisensa oikein tarttuvasti.

OTH on varsin vakuuttava debyytti Neondadilta. Toivottavasti lisää on luvassa.
 
 

Posted in , , , , | Leave a comment

#416 I Am the Town

                      Tunteikasta poppausta


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Island, Are We Living, The Key, My Shelter
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä, Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    
                                   7.8
 
Viime viikolla kirjoittelin suomeksi laulavista bändeistä. Tällä viikolla vuorossa on suomalaiset englanniksi itseään ilmaisevat bändit. Ekana helsinkiläinen Flannelmouth, joka palaa levytyskantaan viiden vuoden tauolta.

Flannelmouth on aina ollut laadukas indiesti rokkaava ja poppaava yhtye, oli sitä brittipopista ja -rokista ponnistavalla debyytillä (Rain Inside) kuin intohimoisella ja tunteikkaalla kakkoslevyllä (The Heart Cannot Hold) – noihin levyihin pääsee tutustumaan soundcloudisssa – ja on sitä myös kolmannellaan, Helsingistä inspiroituneella I Am the Townilla. Laadun lisäksi myös intohimo on yhä läsnä, mutta ehkä hieman hallitummin kuin aiemmin. Etenkin laulaja Tuomo Kuusella on niin äänenkäyttö, lausunta kuin tunteiden ilmaisu paremmin hallussa kuin aiemmin, mutta myös muuten meno on harkitumpaa ja hillitympää. Ekoilla kuuntelukerroilla hieman kaipasinkin ekan levyn suoraviivaisempaa menoa ja tokan levyn kiihkeää heittäytymistä, mutta kuuntelukertojen lisääntyessä levyn heleä ja perinteikäs poppaus on alkanut toimimaan. Pelkkää helkettä levy ei tosin ole, vaan sieltä löytyy myös rouhevampaa rokkausta ja mainioita kitarasooloja (mm. Light Arrowsin loppuosa), kaunis tunnelmointi (Are We Living), kireää ja hitusen väkinäistä rokkausta (nimibiisi, June), kunnianhimoinen tunnelmointi (No One Hears the Silence) ja raikkaasti poprokkaava, hienosti lopussa kasvava oodi Helsingille (My Shelter).
 
Flannelmouth on tehnyt hyvän levyn, niin hyvän että se voisi olla vaikka viikon levy jollain radiokanavalla (lue: Radio Helsinki). Menestystä Flannelmouthille!
 

Posted in , , , , , | Leave a comment

#415 Loppu

                    Marleena, kirjoita romaani


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Tavallinen Tasaraha, Mun Täytyy Kostaa
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                                                     
                                    5.8
 
Helsinkiläisen Marleena & Komisarion Koirapartion pelkästään digitaalisessa muodossa julkaistu debyytti ei ala kovinkaan positiivisissa merkeissä. Levyn aloittavassa nimibiisissä alun saundit ovat ihan liian metalliset, säkeistön eka melodianpätkä on Catatonian hitistä ja Marleenan muistelu jostain kaveristaan menee vähän ohi ja yli. Muutkin biisit kärsivät samanlaisista ongelmista: bändillä on saundi hieman hakusessa, biisit ovat perusvarmoja poprokkauksia mutta eivät mitenkään omaperäisiä sävellyksinä ja Marleenalla on usein liikaa ja liian yksityiskohtaista sanottavaa. Silti, Marleena on omaääninen laulaja ja on levyllä pari onnistunuttakin biisiä: Tavallinen Tasaraha on energinen rokkaus ja levyn päättävä Mun Täytyy Kostaa -biisillä bändi osoittaa osaavansa myös hillitä menoaan ja tehdä toimivan popbiisin, eli voisi sitä toisenkin levyn kuunnella.
 



Posted in , , , | Leave a comment

#414 Valonkajoa

                      Valoisat kitarapopparit

Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Valonkajoa, Aamuauringossa, Ilmaa Keuhkoihin
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
 
                                   8.4
 
Nopat on symppis bändi, joka tekee lempeää kitarapophissuttelua oikeastaan paremmin kuin kukaan muu Suomessa. Valitettavasti Suomessa ei taida olla kysyntää kitarapophissuttelulle. Suomessa rokataan ja räpätään ja popataan trendikkäästi tai sitten ollaan oikein vaihtoehtoisia ja särmiä. Mutta ei siis hissutella. Onneksi Nopat eivät ole antaneet sen vaikuttaa omaan tekemiseensä, vaan heidän toinen levynsä jatkaa mainiosti EP:n ja debyytin linjalla.

Levyltä löytyy niin nättiä poppausta kuin hieman unenomaisempaa tunnelmanluontia. Molempia tyylejä yhdistävä Aamuauringossa ja jälkimmäistä edustavat Unen Maailmaan, Ilmaa Keuhkoihin ja instrumentaalit – Nopat, julkaiskaa instrumentaaleista koostuva EP – Valonkajoa ja Sateen alla ovat minulle levyn parhaimmistoa. Ja jos tunnelmointi ei maita, niin on siellä yksi hauskakin biisi, rento Viiden Pennin Slovari. Mutta onneksi joku Suomessa tekee lempeää ja kaunista kuuntelumusaakin.

Ainoa miinus Valonkajossa on ulkomusiikillinen: se on julkaistu vain LP:nä. Sen mukana kyllä tulee myös CD, mutta jos haluaisi ostaa pelkän CD:n (minä haluaisin), niin pitää ostaa LP lattialle lojumaan. En tee niin. Onneksi on spotify, niin voin kuitenkin kuunnella levyä. Joka on siis tosi mainio.


Posted in , , , , | Leave a comment

#413 Musta Valo

                         Mustan Valon paluu


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: 26200 Rauma, Yöklassinen 23.10-06.00
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä, Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
 
                                    7.7
 
Itsenäisyyspäivän lähestyessä voisin vaihteeksi tarkastella suomalaisten muusikoiden tekemisiä. Viimeksi olen kirjoittanut suomenkielisestä levystä kesäkussa, joten on jo aikakin. Ekaksi käsittelyssä on toinen levy dramaattisesti rokkaavalta Mustalta Valolta, jonka viimevuotisesta debyytistäkin kirjoitin.

Tuntuu, että tokalla levyllään MV on löytänyt oman saundin ja itselleen sopivat biisit. Ei enää turhan suoraviivaisia rokkauksia eikä pelkkiä tunnelmapaloja, vaan biisejä joissa rokkaus ja tunnelmointi monesti yhdistyy. Enää ainakaan minulle ei tule muiden bändien tai laulajien nimiä mieleen, vaan MV ja laulaja Parppei kuulostavat nyt omanlaisiltaan.

Biiseistä parhaiten nousee esiin kauniin pianomelodian koristama 26200 Rauma ja sitä seuraava hurjempi Yöklassinen 23.10-06.00, mutta myös muutkin biisit ilmaisevat rakkautta ja vahvoja tunteita tarpeeksi kiihkeästi ja/tai latautuneesti. Levyn alkupää on ehkä hitusen loppua vahvempi, mutta kokonaisuutenakin levy toimii, eli onnistunut toinen levy ehdottomasti.



Posted in , , , | Leave a comment

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.