Archive for lokakuuta 2014

#406 The News From Nowhere

                    Uutisia ei-mistään, osa 2


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Handsome Girls and Pretty Boys, Rocket Star
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    6.4

Spearmint ei ole ainoa brittiyhtye, jolla on tänä vuonna tuotavana uutisia ei-mistään. Myös Hoosiersilla on asiaa. Tai ei oikeastaan ole. Tai jos on, niin se on henkilökohtaista. Hoosiers haluaa vain poprokata, välillä tunteikkaasti, välillä leikkisästi, ei sen kummempaa. Näköjään on myös ihmisiä, jotka haluavat kuulla heidän poppaustaan, sillä bändin kolmas levy on julkaistu fanien avustuksella. Ja ei fanien rahat hukkaan ole menneet, The News From Nowhere on hyvinkin mahdollisesti bändin paras levy. Se ei tosin tarkoita, että levy olisi mestariteos.

Levy alkaa täysin pätevillä biiseillä, joista kaksi ekaa ovat päätyneet myös videobiiseiksi. Eli wanna-be-hiteillä aloitetaan. Omalla kohdalla levy alkaa kuitenkin kunnolla vasta Blurin mieleen tuovalla mainiosti poppaavalla viitosbiisillä, Handsome Girls and Pretty Boysilla. Sitä seuraavat biisit ovat myös täysin ok. Nimibiisi on hiljainen herkistely, Rocket Star on mainiolta saundaava -70-lukulainen poprockaus, To the Lions on leikkisän tunteikkaista poppauksista ehkä paras ja levyn loppu on toimivaa herkempää poppausta. Levyllä on yleisen ookouden lisäksi myös yksi erinomainen asia, nimittäin useilla biiseillä oman lisamausteen antava trumpetti.

Eli kaiken kaikkiaan Hoosiers on tehnyt hyvän levyn. Bändin ongelmana on kuitenkin se, että juuri tällä hetkellä tällaiselle musiikille ei ole varsinaisesti kysyntää. Heidän ekan levyn aikana vuonna 2007 asia oli eri, kun The Darkness oli vielä ihmisten muistissa ja The Feeling oli saanut menestystä pehmeällä progepopillaan. Nyt Hoosiers on vain trendeistä jälkeen jättäytynyt bändi, joka joutuu pärjäämään omillaan. Mutta ehkä omillaankin voi pärjätä, ja jossain kaukaisuudessa vielä onni odottaa Hoosiersiakin.

Posted in , , | Leave a comment

#405 News From Nowhere

                   Uutisia ei-mistään, osa 1          


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Not Small, Just Far Away; Punctuation
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                   6.8

Seikkailin pari viikkoa sitten spotifyssa ja löysin taas uudestaan vanhan suosikkini Spearmintin. Yllätyksekseni heidän sivultaan ei löytynyt vain klassikkolevy A Week Awayta, vaan myös tämän vuoden toukokuussa julkaistu uusi levy, News From Nowhere. Muutaman kuuntelukerran jälkeen levy on voittanut minut puolelleen, mutta se vaati sanoihin syventymistä. Onneksi Spearmintin biisinikkari Shirley Lee on ystävällisesti pistänyt biisien sanat sivuilleen. Suosittelen tutustumaan, sillä tekstit ovat NFN:n parasta antia.

Ei sävelmissä ja soitossakaan mitään vikaa ole – niin menevämmät/ärhäkämmät biisit (joita on yllättävän paljon) kuin apeat tunnelmoinnit toimivat – mutta NFN:llä, toisin kuin vaikkapa A Week Awaylla, ei ole kyse tarttuvista biiseistä, joissa sattuu vaan olemaan myös koskettavat/innostavat sanat, vaan sanomasta, jota musiikki vain tukee. Ja mitä sanomaa herra Leellä on? "There’s something wrong if we provide/Enough to live on from the waste we leave behind" (The Gleaners); "If you want to save the world, stop eating meat" (Light That Shines From A Dead Star); "Children of the sixties, children of the seventies, you’re still here, you’re not old" (Children Of The Sixties, Children Of The Seventies); "We’re slaughtering the dolphins" (The Dolphins); "This future is unequal, this future’s unfair" (News From Nowhere). Näiden kannanottojen lisäksi Lee laulaa uskalluksen puutteesta (It's Not As Far To Fall), musiikkiin hukatusta nuoruudesta (Tony Wright (olisiko kyseessä vaikka Terrorvisionin laulaja)), tuloksettomasta merkityksen hausta elämälle (Not Small, Just Far Away), vihastaan, joka antaa hänelle energiaa (My Anger), turhauttavasta toimistotyöstä (Punctuation) ja päivästä vanhuksen elämässä (I Will Sleep Tonight).

Vaikka välillä tuntuu, että Leen on täytynyt keksimällä keksiä laulunaiheita – The Gleanersin inspiraation lähteenä on varmastikin toiminut levyn kannestakin löytyvä maalaus, nimibiisi ottaa kantaa 124 vuotta sitten julkaistuun kirjaan ja luonnonsuojeluaiheista on varmasti aiemminkin tehty biisejä – niin ainakin hänen teksteissä ja tulkinnassa on pyrkimystä sanoa jotain merkityksellistä persoonallisella ja mieleenjäävällä tavalla. Soitto tukee asiaa suurimman osan ajasta, ja esim. Punctuation on oikein mainio kitkerä poprokkaus, kun taas Not Small, Just Far Away on oikein mainio apea tunnelmapala.

En löytänyt videoita uuden levyn biiseistä, eli alla on klassikko Sweeping The Nation. Eikä Spearmintin perussanoma ole mihinkään muuttunut, yhä hukataan elämä musiikkiin ja ollaan altavastaajia ja altavastaajien puolella.

 

Posted in , , | Leave a comment

#404 The Breaks

                       Pieni askel eteenpäin



Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: I Don't Think I'll Make it, The Breaks
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                   6.6

Boo Radleys oli yksi 1990-luvun kiinnostavimmista britti(pop)yhtyeistä, ainakin kahden levyn ajan. Giant Steps ja Wake Up! ovat klassikkolevyjä ja vaikkapa Lazarus ja Find The Answer Within klassikkobiisejä. Pienoisena ongelmana bändillä oli valovoimaisuuden puute. BR:ssa oli kyse musiikista, ei hahmoista, ja kun brittipopin valtakausi loppui myös BR katosi kuvasta. Bändin kitaristi ja biisinikkari Martin Carr ei lopettanut musiikintekoa, mutta kovin näkyvä tai kuuluva hän ei soolona ole tähän mennessä ollut. Muuttaako The Breaks asianlaidan? Ehkäpä.

Herra Carr tietää edelleen hyvän popbiisin niksit ja periaatteessa tällä levyllä on 10 hyvää tarpeeksi kiinnostavasti toteutettua popbiisiä. Muutama biisi on menevämpää poppausta, ja loput keskittyvät tunnelmointiin. Varsinaisesti joukosta erottuvia biisejä ei ole paljoakaan, ja joissain biiseissä mieleen jää vain lopputunnelmointi (Senseless Apprentice, No Money In My Pocket). Levyn alkukolmikko (The Santa Fe Skyway, St Peter In Chains ja Mainstream) on kuitenkin ihan pirteä, ja sen päättävä biisikolmikko (I Don't Think I'll Make it, Mandy Get Your Mello On ja nimibiisi The Breaks) jättää levystä hyvän kuvan. Kokonaisuudessaan The Breaks on vastoinkäymisiäkin kokeneen keski-ikäisen miehen lempeästi alakulossa vellova levy. Ainakin vastoinkäymiset ovat saaneet hänet tajuamaan yhden elämää helpottavan faktan: ”If the breaks don't come, we'll just get by without them.”

Levyn videobiisi löytyy tästä. Alla vielä se Boo Radleysin hitti.




Posted in , , , | Leave a comment

#403 Please

                     Romantikon sydänsurut  


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Crickets, At a Loss for Words, Logging Off
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    8.1
  
At times we live alone with our love, joskus me elämme yksin rakkaamme/rakkautemme kanssa. Tuon totuuden tietää myös norjalainen Sondre Lerche, ja tuolle faktalle hän on pyhittänyt kuusi iäisyydeltä tuntuvaa minuuttia uusimmalla levyllään. Ekoilla kuuntelukerroilla biisi lähinnä ärsytti; hetken jopa ajattelin, että koko levy on pilalla tuon yhden biisin takia. Mutta sitten keskityin kunnolla sanoihin (siis etsin biisin sanat netistä) ja ymmärsin biisin merkityksen koko levylle. Vaikka levyn muut biisit ovatkin menevämpiä ja Lerchelle tunnusomaisesti hitusen hupsuja ja vinksahtaneita, niin sydänsurustahan tässä levyssä on kyse, ja sitä levyn neljäs biisi ATWLA alleviivaa oikein pätevästi. Onneksi ne muut biisit tarjoavat muutakin kuin sanallista nerokkuutta.

Lerche on laulanut jo yli kymmenen vuotta rakkaudesta yhtä aikaa veikeästi, romanttisesti ja surumielisesti ja jatkaa sitä myös uusimmalla levyllään. Uutena mausteena hän on lainannut hieman Passion Pitin ja Dale Earnhardt Jr. Jr.:n tuotantokikkoja, mutta ei Please mitään elektronista poppia ole, vaan tunnistettavaa Lercheä piristävillä ja yllättävillä elektronisilla sävyillä. Ehkä tarttuvimmin uusi ja vanha kohtaavat levyn aloituskolmikolla (Bad Law, Crickets ja Legends), mutta myös levyn keskivaiheen sydänsurun ja sen aiheuttaman hurjuuden syövereissä vielä alkukolmikkoa rajummin pyöriskelevät biisit (Lucifer, After the Exorcism ja At a Loss for Words) ja sen päättävä biisikaksikko – ylisentimentaalinen Lucky Guy ja mahtavan rento Logging Off – ovat hyvin hurmaavia. Ehkä Lerchellä on vielä mahdollisuus tulla legendaksi, vaikka sitten yksin. 
 



Posted in , , , | Leave a comment

#402 Playland

                     Helppoa, kun sen osaa


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Dynamo, The Trap
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    7.2

Johnny Marr on jäänyt enemmän mieleen helkkäävästä, tunnelmoivasta ja kauniista kitaroinnistaan, mutta hänen uusinta levyään kuunnellessa tajusin, että hän taitaa myös ilkeän ja energisen rokkauksen, eikä vain kitaristina vaan myös laulajana. Onneksi hyvinkin ookoon rokkauksen ja viileän tyylittelyn lisäksi levyltä löytyy myös sitä popimpaa puolta. Etenkin nätti popkaunokki The Trap ja hyvinkin komeasti poppia ja rokkia yhdistelevä Dynamo jäävät mieleen. Rokkauksista energisimmät ovat ärsyttävä renkutus (ei välttämättä moite) Easy Money ja kiivaat Playland ja Boys Get Straight, This Tension taas on mainio latautunut tunnelmapala. Kaiken kaikkiaan Playland on tasavahva brittiläinen poprocklevy, ei sen enempää eikä vähempää.



Posted in , , , | Leave a comment

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.