#388 Shriek

                               Häröä poppailua



Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Shriek, Despicable Animal, Logic of Color
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                               
                                                 
                                     8.4                     


Baltimorelainen Wye Oak oli käsittääkseni kolmella ekalla levyllään hyvinkin pätevä indie rock -yhtye, jonka saundin pääpaino oli kitaroissa. Neljännellä levyllään duo on jättänyt kitarat taka-alalle ja ottanut mukaan elektronisia härveleitä. Uudenlainen toteuttamistapa tuntuu vapauttaneen kaksikon olemaan vielä luovempi ja omaperäisempi kuin ennen ja lopputuloksena on hienosti tarttuvaa melodisuutta ja kokeilevaa häröilyä yhdistävä levy.

Levy alkaa ja päättyy rauhallisissa tunnelmissa. Aloituskaksikko Before ja Shriek ja päätöskaksikko I Know the Law ja Logic of Color ovat kauniita popbiisejä, joissa pääpaino on Jenn Wassnerin raukealla äänellä. Niiden välissä on sitten härömpiä, enemmän kikkailevia, jopa progehtavia biisejä, joilla Wye Oak luo kauneuden lisäksi myös outoja ja hämmentäviä hetkiä. Vaikka keskiosan biisit haastavat enemmän kuin olisi väliksi, ne tekevät levystä samalla kiehtovamman ja Wye Oakista aidosti omaperäisen, ehkäpä jopa omaäänisen yhtyeen. Silti ilman alun ja lopun hieman vapautuneempaa poppausta levy ei olisi yhtä nautittava kuin se on nyt.

Levyn videobiisit tuovat hyvin esiin sen omaperäisyyttä. Alla The Tower:
 

Posted in , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

Leave a Reply

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.