Poliittinen, joskin turruttava klassikko

    

Julkaisuvuosi: 1988
Ensikosketus: 2013
Helmeilevimmät biisit: If Not Now..., For You
Löytyykö levyhyllystä: Spotify.


Parin viikon blogitauon jälkeen teemaviikko pääsi yllättämään, vaikka arvonta tehtiin jo aikoja sitten. Sain arvonnassa arvosteltavakseni Pekan valinnan, Tracy Chapmanin esikoislevyn. Amerikkalaisen Chapmanin tuotanto on itselleni täysin vieras, joten ajattelin jakaa teidän kanssanne ensimmäisen kuuntelukokemukseni kappale kappaleelta. Än yy tee NYT!

Talkin' 'bout a Revolution
En yhtään tiedä, mitä odottaa Chapmanin levyltä. Olen jostain lukenut, että Chapman lukeutuu singer-songwritereihin, mutta muuten en tiedä naisesta mitään. Yllätyksekseni huomaan tunnistavani Talkin 'bout a Revolutionin heti, kun Chapman aloittaa laulunsa. Seuraavaksi osaan yhdistää kappaleen ja esittäjänsä toisiinsa. Vaikka Talkin'... onkin entuudestaan tuttu, ei se koskaan ole tehnyt minuun mitään ihmeempää vaikutusta. Chapmanilla on vahva ääni, joka hallitsee koko kappaletta. Taustalla soi rento kitara ja pääsanomana on yllätys, yllätys vallankumous. Seuraava kappale lukeutuu Chapmanin hitteihin (Wikipedian mukaan), ehkä se innostaa enemmän?

Fast Car
Hei, tääkin on tuttu! Chapman näyttäytyy tällä hetkellä kasvottomana radiohittien kuningatterena, yritän muistella, josko tämä kappale lähtisi kertsissä nousuun. Alku on ollut rauhallista kitarointia, mutta antaa odottaa kertsiltä enemmän... Joo, lähti se! No, ainakin pikkuisen. Musiikin suhteen kappale on hyvin minimalistinen, Chapmanin laulu kantaa tätäkin eteenpäin. Lyriikoissa muistellaan taianomaista iltaa, kun kaikki oli mahdollista nopean auton kyydissä. Sama kohta toistuu Fast Carissa ehkä jopa liian moneen kertaan. Seuraava!

Across the Lines
Nyt on kasari-soundit! Ja poliittinen sanoma, rotuerottelu. Mutta muuten mennään samoilla linjoilla kuin edellisetkin kappaleet. Amerikkalainen unelma on tapettu, pienet lapset itkevät. Ja kertsi toistetaan taas monta kertaa kappaleen aikana. Lopussa myhäillään duona kitaran kanssa.  

Behind the Wall
Ainakaan kappaleet eivät ole liian pitkiä. Behind the Wall on säestämätöntä Chapmanin laulua 1,5 minuutin ajan edellisyön kauheuksista. Itselleni tulee huono omatunto siitä, etten liikutu ja järkyty vahvoista lyriikoista, vaan olen hieman tylsistynyt. Ehkä seuraava kappale herättelisi muuten kuin pelkällä sanomallaan?

Baby Can I Hold You
Mistä tiedän tämän kappaleen? Mielessäni kuulen lyriikat miehen laulamana. Kunnes näkymätön lamppu syttyy pääni yläpuolella ja tunnistan miehen äänen... Ronan Keating! Ja samalla nolostun siitä, että muistan Boyzone-miehen soolokappaleen näinkin hyvin. Siinä meni allekirjoittaneen indie cred, jos sitä koskaan olikaan. Koko loppukappaleen ajan yritän muistella, minkä elokuvan soundtrackillä ko. coveri olikaan. 

Mountain o' Things
Heiluttelen näkymättömiä marakasseja, vihdoin levyllä on vähän liikettä. Vaikka luulen ehkä kuulevani panhuilun taustalla. Mutta siivuutan sen hyvin nopeasti. Lyriikat menevät kokonaan ohi, kun keskityn jammailemaan kappaleen tahdissa. Mieleeni tulvii kuvia Madonnan La Isla Bonita -videosta ja muistoja siitä, miten pienenä ihailin Madonnan mekkoa ko. videolla. Ja olen jälleen sivuraiteilla...

She's Got Her Ticket 
Kasari-kitara! Shes's Got Her Ticketissä on jopa reggae-vivahteita, joka ei ole tässä tapauksessa hyvä asia. Tai oikeastaan missään tapauksessa, koska en voi sietää reggaeta. Pahoitteluni Tracy, mutta edes kasari-kitarointi ei pelasta tätä kappaletta, koska en kuule enää mitään muuta kuin reggae-sävyt. Puolestani tyttö saa lentää pois lippunsa kanssa, kunhan tämä vain loppuu!

Why?
Levyn päräyttävin aloitus (edit: kamala sana, joka on opittu Laurilta). Whyssa ihmetellään maailman epätasa-arvoa ja muita epäkohtia. Hienoa, että Chapman on niin poliittinen. Ja 15 vuotta sitten olisin varmaankin ollut innoissani näin vahvasta sanomasta. Nykyään Manicsitkin kuulostavat liian poliittisilta, pidän mielummin musiikkini ja poliittiset mielipiteeni erillään. 

For My Lover
Levyn ensimmäinen rakkausslovari. Slovari oli varmaan pakollinen osa 80-levyn levyjä. For My Loverissa kuuluu kantri-sävyjä, jotka saavat irvistämään. Lyriikoissa Chapman lupaa tehdä mitä vain rakastajansa ja ikuisen rakkauden puolesta. Kappale kuulostaa kornilta ja on mielestäni levyn heikointa antia.

If Not Now...
Kappaleen alku tuo mieleeni Joni Mitchellin ja sydämeni heltyy hetkeksi Chapmanille. If Not Now... on kaunis pianokappale, josta tuli samalla myös suosikkini koko levyltä (ellei levyn viimeinen kappale yllätä täysin). Vaikkakin If Not Now... tuo mieleeni kliseisen huudahduksen, Carpe Diem! 

For You 
Miksei koko levy voinut kuulostaa yhtä hyvältä kuin If Not Now... ja For You? Ymmärrän, että on parempi lopettaa hyvään kuin huonoon. Mutta kuinka moni jaksaa kuunnella näin pitkälle? For Yousta on karsittu kaikki turha pois ja Chapman kuulostaa hetkittäin jopa herkältä. Joten ei olisi pitänyt sanoa mitään vielä edellisen kohdalla, For You on kaunis lopetus ja samalla levyn hienoin hetki.