#360 Torero

                                     Musiikkia yöhön

 

Julkaisuvuosi: 2013
Ensikosketus: 2013
Helmeilevimmät biisit: Backwards, All of My Heart, Last Night
Löytyykö levyhyllystä: Bandcamp

Levyn huumaavuus
                                                8.2
 
Delay Trees julkaisi tänään ensimmäisen maistiaisen ensi vuoden alussa julkaistavalta kolmannelta levyltään ja sen innoittamana otan käsittelyyn DT:n laulajan, Rami Vierulan, sooloprojektin kolmannen levytyksen, helmikuussa projektin bandcampsivuille ilmestyneen Toreron. Viime kuussa Vierula julkaisi jo uudemmankin levytyksen, Dislo EP:n, mutta koska sillä on vain instrumentaaleja – toki hyviä sellaisia – niin kirjoitan mieluummin Torerosta, jolla on instrumentaalien lisäksi myös nippu hyviä indiepoppiksia.

Torero on melkoisen kaukana DT:n menosta. Kun DT kehittelee ja kasvattaa biisejään kaikessa rauhassa, niin 23:23 joko lofi-rokkailee hetkittäin melko suoraviivaisesti ja rosoisestikin, lofi-poppailee hieman unisesti tai luo painostavia instrumentaaleja. Eli vaikka Vierula ei olekaan ääntään mihinkään muuttanut niin Toreroa kuunnellessa ei DT kovinkaan usein mieleen nouse. Hieman huolimattomammin ja laiskemmin Vierula taitaa laulaa, mutta se sopii oikein mainiosti levyn yöllisiin tunnelmiin ja lofi-toteutukseen. Levyn rakkaudentunnustuksista käyvät tekstitkin saavat omia sävyjään persoonallisemmasta laulamisesta.

Kaiken kaikkiaan Torero on hauska ja tunnelmallinen levy, joka sopii kuunteluun etenkin pimeän aikaan. Onneksi nyt marraskuussa jo päiväsaikaan on pilkkkopimeää, joten Toreron kuuntelua ei tarvitse siirtää iltaan. 

Posted in , , , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

Leave a Reply

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.