Elämänarvoja kyseenalaistamassa
Levyn huumaavuus
7.6
Julkaisuvuosi: 2013
Ensikosketus: 2013
Helmeilevimmät biisit: Oodi,
Viimeinen, Tuntematon voima
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä
Katri Ylanderilla on menneisyys, josta
en tiedä paljoakaan. En seurannut hänen taivaltaan Idolsissa, enkä
ole kuunnellut hänen kolmea levyään, kuullut vain sinkkukappaleen
tai pari. Jo niiden kappaleiden perusteella tiesin, että Ylanderilla
on hyvä ääni ja että hän on vahva tulkitsija. Mutta siitä
huolimatta, että pidän Ylanderin lauluäänestä, otin Uuden maan
hieman pelonsekaisin tuntein kuunteluun.
Minun ennakkokäsityksiini
suomeksilaulavista (nais-)artisteista nimittäin kuuluu, että heidän
musiikkinsa on suoraan radioille räätälöityä iskelmäpoprockia,
jossa elämä on apeaa ja vastoinkäymisiä täynnä. Ja niin, kyllä
Uudella maallakin on aimo annos – jopa liiallinen – apeutta ja
muutama iskelmällisempikin kappale on levylle päätynyt, mutta
levyllä on myös tarpeeksi raikasta iskelmävapaata poprokkausta,
kiinnostavia tekstejä sisäisen rauhan etsinnästä ja tietenkin
Ylanderin vahvaa ja heleää tulkintaa. Myös Yksinäinen yhtye eli Matti
Salovaara, jolla pienen googlauksen perusteella on musiikillinen
menneisyys Lost Souls Division -nimisessä 2000-luvun puolivälin
poprock-bändissä, on soitollaan, sävellyksillään ja
sovituksillaan tärkeä osa Uuden maan (osittaista) onnistumista.
Levyn aloittava Manifesti kertoo
nimensä mukaisesti paljon siitä mitä levyltä on odotettavissa:
avoimia tekstejä epävarmuuden tunteesta ja muutoksen etsinnästä,
sovituksellista rikkautta ja poprokkausta. Vielä Manifestissa tuossa
yhdistelmässä ei täysin onnistuta, sillä hyvän alun jälkeen
kappale alkaa rönsyilemään vähän liikaa. Levyn toinen laulu Oodi
on sitävastoin melkolailla täydellinen onnistuminen, energinen ja
vilpitön laulu toisen ihmisen – tai ehkä jonkin suuremman –
kohtaamisesta ja siihen liittyvästä epävarmuudesta.
Oodi onkin levyn selvä huippukohta.
Sitä seuraa niin enemmän tai vähemmän
elämänmyönteistä poppausta (Onni, Uusi maa, Viimeinen, Tuntematon
voima), arvoja kyseenalaistavia, meneviä mutta myös hieman kireitä
poprockbiisejä (Käännyn ja katson pois, Naamiot, Nykymaailma) ja
vakavampaa tunnelmointia (Tyhjä kenttä, Huuhtoja, Karkaan, Valssi).
Näistä kappaleista etenkin herkemmät popbiisit Viimeinen ja
Tuntematon voima, joissa on vahvasti läsnä levyä leimaava
henkistymisen ja sisäisen rauhan löytämisen teemat, erottuvat
joukosta edukseen. Toisaalta etenkin Tyhjä kenttä, jonka voi
yhtälailla tulkita sodanvastaisena lauluna kuin metaforana elämälle,
tuntuu hieman joukkoon sopimattomalta, vaikka korostaakin levyn vakavahkoa tunnelmaa. Muutenkin levyn vakavammat biisit lähestyvät liiaksi
apeaa iskelmällisyyttä, vaikka ovatkin täysin kuunneltavia.
Tekstit – jotka ovat kansivihon
mukaan Ylanderin ja Salovaaran yhteistyötä – ovat levyllä hyvin
tärkeässä osassa. Joskus niiden kappaleeseen lisäämät sävyt ovat onnistuneita ja joskus eivät. Niihin on todennäköisesti vaikuttanut myös
itämaiset uskonnot, sillä levyn kansivihkossa olevissa teksteissä
jokaisen kappaleen nimen jälkeen on suluissa sankriitiksi jokin sana
tyyliin Uusi maa (tattva). Naamiot-kappaleessa on myös lause
"Sattvaan kotiuduin ja täältä loistan/viimeinkin".
Ylipäätään levy kokonaisuutena vaikuttaa yksilön pyrkimykseltä
löytää uusia tapoja elää. Nykymaailmassakin lauletaan
"nykymaailma kai saanut on/jonkinlaisen tuomion/ei, ei kuulu
minun suunnitelmaan".
Uuteen maahan on helppo suhtautua
kyynisesti, mutta levy on kiinnostava, ja sen parhaimpina hetkinä
kyynisyydelle ei jää tilaa. Oodi on siitä paras esimerkki: