Dreampoptunnelmointia
Julkaisuvuosi:
1990
Ensikosketus:
200?
Helmeilevimmät
biisit: Cherry-Coloured Funk, Heaven or Las
vegas ja Road, River and Rail
Löytyykö
levyhyllystä: Kyllä
Levyn huumaavuus
9,3
Public Enemyn hiphopklassikolla
alkanut teemaviikko jatkuu "hieman" erilaisissa
tunnelmissa. Skottibändi Cocteau Twinsin Heaven or Las Vegas kun ei
ole vihainen, kantaaottava tai rääväsuinen ainakaan millään
itsestäänselvällä tavalla. Klassikkolevy tämäkin tosin on,
dreampopklassikko nimittäin. Ei säröjä ja aggressiota, vain
pääosin kauniita äänimaailmoja, Simon Raymonden jäntevää
bassottelua, Elizabeth Fraserin kuulasta ja lumoavaa laulua ja ripaus
elämänkokemusta ja vakavuutta.
Mulle Heaven or Las vegas on levy,
jonka otan kuunteluun kun haluan kuunnella rauhallista ja kiireetöntä
musiikkia, joka ei kuitenkaan tunnu turhan kepeältä. Mitään
kaiken kattavaa analyysiä levystä en kuitenkaan osaa tehdä. Tämä
johtuu siitä, että vaikka Fraserin laulu on tärkeä osa
kappaleita, ja jokaisessa laulussa on tekstit, niin sanoista ei
oikein saa Fraserin laulutavan takia otetta. Toisin sanoen en tiedä
mikä on Fraserin sanoma tällä levyllä. Muutaman lausepätkän ja
sanan perusteella veikkaan, että Fraser laulaa äitinä olemisesta ja
naiseudesta ja ehkä myös ihmissuhteista. Ainakin näistä asioista
hän laulaa HorLV:a seuranneella Four Calendar Cafella (1993), jossa
sanoista saa paljon paremmin selvää. Mutta koska CT ei ole
laittanut sanoja levynkansiin hyväksyn sen, että laulun on tällä levyllä tarkoitus olla vain tunnelmanluoja. Ja tunnelmat ovat oikein hienot, jopa
sanoinkuvaamattoman upeat.
Cocteau Twins on itsessäänkin hieno
yhtye, mistä Heaven or las Vegas on loistava osoitus. Täytyy kuitenkin mainita, että yhtyeen jäsenillä on ollut
merkittävää musiikillista elämää CT:n ulkopuolella jo yhtyeen
ollessa koossa kuin sen lopetettuakin. Fraser on laulanut lukuisilla
muillakin levytyksillä, esim. Massive Attackin Teardropilla, ja
basisti Simon Raymonde ja kitaristi Robin Guthrie perustivat 90-luvulla levy-yhtiö Bella Unionin – nykyään mm. Beach Housin, Helsingissä ja
Tampereella tällä viikolla keikkailevan Ballet Schoolin ja
lukuisten muiden kiinnostavien indiebändien ja artistien levy-yhtiö
– jota Raymonde nykyään pyörittää.
Videobiisiä päättäessä olin hieman
kahden vaiheilla. Toisaalta levyn nimibiisi on niitä kappaleita,
joita voisi soittaa repeatilla ties kuinka kauan, mutta sen video on
melko kehno. Eli päädyin Iceblink Luckiin. Video on ok, ja kappale
on ehkä levyn popein:
Mulla on niin paljon rakkautta tätä levyä kohtaan. Kokonaisuutena CT:n parhaimmistoa, vaikka yksittäiset suosikkibiisit löytyvätkin muilta levyiltä/EP:iltä. Mitä tulee lyriikoihin, CT:n ensimmäisillä levyillä ne olivat pelkkää tajunnanvirtaa ja sanakirjan yksittäisiä sanoja, mutta mielestäni tällä levyllä jo ihan "kunnon" lyriikoita. Dream popia tuskin olisi ilman Cocteau Twinsiä. Harmi, ettei Violet Indiana koskaan lyönyt itseään läpi.
VastaaPoistaKyllä levyllä on kunnon lyriikoita, niihin ei vain saa kovinkaan helposti otetta. Minulle nuo 90-luvun CT-levyt ovat tutumpia, ja niistä olen tainnut kuunnella eniten Four Calendar Cafea ehkä juuri sen takia, että tekstit täydentävät musiikkia. En ollut aiemmin kuullutkaan Violet Indianasta, alan tutustumaan, kiitos!
Poista