Kukaan 2000-luvulla elänyt nuori ei ole varmasti voinut välttyä Franz Ferdinandilta. Vuonna 2004 huikean Take Me Out -hitin päräyttänyt skottilaisbändi jäi historiaan heti debyyttilevyllään. Se nousi isojen festarien päälavoille ja radiokanavien primetime-listoille hetkessä - Uusi tähti brittien rock-taivaalle oli syntynyt. 

Tähän mennessä Franz Ferdinand on tehnyt kolme hienoa levyä, joista kaksi ensimmäistä ovat lähes kympin arvoisia suorituksia. Toisin sanoen Franz Ferdinand ei ole toistaiseksi vielä epäonnistunut yhdelläkään levyllä. Eikä se epäonnistu neljännelläkään - Right Thoughts, Right Words, Right Action on hyvää musiikkia mutta se ei vain onnistu yllättämään yhtään. 

Suurin osa neljännen levyn biiseistä on sävellyksellisesti näppäriä. Niissä on energiaa, hauskuutta ja kivoja melodioita. Se on lyhyesti sanottuna erittäin koukuttavaa indie-rockia, sellaista jonka tahdissa on erittäin helppo tanssia.

Pidän suuresti tyylistä, millä Alex Kapranos laulaa. Ja sitten kun hän oikein venyttää artikuloiden hienoa ääntänsä. Niin huikeaa!

Franz Ferdinand ei tee uudella levyllä mitään väärin - se on edelleen juurikin sillä mukavuusalueella millä se on ollut viimeiset yhdeksän vuotta. Vuonna 2013 kuitenkin odottaisi, että Franz Ferdinand keksisi jotain uutta ja mullistavaa. Right Thoughts, Right Words, Right Actionia kuunnellessa herää kysymys, että ovatko Glasgown nerot jämähtäneet paikalleen? Onko tämä saman vanhan toistoa? Kyllä se mielestäni on.

Levyn parhaat palat tarjoaa Stand on the Horizon ja Evil Eye. Eivätkä singletkään Right Action ja Love Illumination hassumpia ole. Ne täydelliset pankinräjäyttäjät puuttuvat, mutta kyllähän tätä kuuntelee.

Rutiinisuoritus 2000-luvun menestysbändiltä jättää kuitenkin vähän nälkäiseksi.