Ihmiset ovat kerääntyneet tärkeän asian puolesta Hakasalmen puistoon, vuoden 2013 Helsinki Priden puistojuhlaan. Lavalla Ville Ahonen toistaa mantraa: ”Haluan, että tukehdut hänen allensa”. Kylmät väreet kulkevat kehoni läpi. Tämä yhtye tekee jotain niin ainutlaatuista ja voimakasta, että sitä on vaikea pukea sanoiksi.

Kyseinen Kerro minulle rakkaani -kappale on Minä ja Ville Ahosen tuoreen Mia -albumin vaikuttavin raita. Samanaikaisesti vihellysintroineen tarttuva ja hyväntuulinen, mutta sisällöltään suorastaan karmiva. 

Vuonna 2010 julkaistu yhtyeen omaa nimeä kantava debyyttialbumi ei kolahtanut tai tehnyt suurta vaikutusta. Siinä oli hyvät hetkensä, mutta homma ei ollut tasapainossa. Vielä.

En muista milloin viimeksi Suomessa on tehty näin hyvää levyä kuin Mia. Albumi on kokonaisuus, joka koukuttaa ensimmäisestä biisistä viimeiseen. Sitä haluaa kuunnella uudestaan. Ja uudestaan. 

Loistavat tekstit pyörivät rikkinäisten ihmissuhteiden ja hulluuden ympärillä. Lyriikat nousevat lopullisesti lentoon, kun upeasti laulava Ville Ahonen tekee laulajalle tärkeintä työtä. Tulkitsee. Tulkitsee niin, että niskakarvat nousevat pystyyn. 

Jätän tekstien syvällisemmän analysoinnin muille, sillä siinä menisi ”muutama” liuska tekstiä ja oma sekä lukijoiden mielenterveys. 

Levyllä on kauttaaltaan masentava – jopa kuumottava – tunnelma, mutta erinomaisen bändin tuottama musiikillinen orgasmi pelastaa suruun hukkumiselta. Ahdistava tunnelma antaa samalla jotain eriskummallista mielihyvää.

Avausraita Joulukuun kolmas on hieno sävellys. Se imaisee mukaansa ja tekee harvinaisen selväksi mitä on luvassa. Tekstinpätkä: ”Pian tulee taas pimeää, päivä kestää ehkä tunnin”, ei jätä mitään arvailujen varaan. 

Nimikkobiisi Mia erottuu näinkin synkällä albumilla olemalla surullisista surullisin kappale. Edellämainittujen lisäksi levyn parhaita paloja on Syksy, jonka kertosäkeessä (”Mikset olisi, mikset olisi jo onnellinen”) esitetään jokaiselle tuttu kysymys. Saman kappaleen nopeatempoinen loppuosio laukaisee sävellyksen uuteen ulottuvuuteen.

Singlelohkaisu Ennen kuin kuolen on yksittäisenä kappaleena levyn heikointa antia. Hyvin tehty pop-biisi, mutta sävellys ja sanoitus ei nouse muun levyn tasolle. Kokonaisuuteen tämäkin kappale sopii erilaisuutensa vuoksi loistavasti.

Kuten avauskappaleessa sanoin, Minä ja Ville Ahonen tekee jotain todella ainutlaatuista ja on livenä erittäin vaikuttava kokemus. 

Voi mennä pitkä tovi ennen kuin Mia -levyyn kyllästyy. Samaan aikaan en malta odottaa mitä tämä yhtye tekee seuraavaksi.