#208 Doze

Ikävöitkö? Tämä levy ei helpota sitä.


Julkaisuvuosi: 2012
Ensikosketus: 2012 (ilmestyy 19.10.)
Helmeilevimmät biisit: Dream Surfer, Pause, Future, Only the Stars
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä

Levyn huumaavuus:
9.3

Delay Trees on aina osannut vaipua kaihoon ja välittää sen kuuntelijalle ilman tekaistua ranteet auki -meininkiä. Odotetulla kakkoslevyllä ajatusta viedään vielä aiempaa pidemmälle yhdistämällä kitarahelinät ja ajoittain reipaskin rumpukomppi synaan ja sigurrosmaisiin tunnelmiin.

Pari vuotta sitten ilmestyneeseen debyyttiin verrattuna Doze on kokonainen matka. Se ei ampaise lähtökuopistaan ensimmäisillä sekunneilla tai kimpoile ympäri seiniä. Siltä on turha irrottaa koko kansan radiosoittosinkkuja tai rallatteluun sopivia poppisbiisejä, vaan mukaan pitää hypätä täysillä ja tarkkaavaisin aistein. Kokonaisuus on loppuun hiottu, muttei suinkaan liian pyöreä. Kaikesta huokuu kertakäyttökulttuurin vastaisuus, asioiden tekeminen sydämellä ja eteenpäin pyrkiminen - perfektionismia unohtamatta. Mitään ei ole jätetty puolitiehen tai tehty pakolla, eivätkä sävellyksissä haetut päämäärät jää epäselviksi. Kuuntelijalle jätetään silti runsaasti tilaa omalle tulkinnalle ja mahdollisuus viedä musiikkia useaan eri suuntaan.

Samaan aikaan kyseistä kuuntelijaa ei päästetä helpolla. Yksinkertaisten melodioiden puute tekee levystä huomattavasti vaikeammin aukeavan kuin edellisestä, ja jo levyn rakennekin kappalepituuksineen - aina 47 sekunnista yli kahdeksaan minuuttiin - poikkeaa tavanomaisesta. Hidas sulaminen on kuitenkin eduksi, ja useankin kuuntelukerran jälkeen löytää soundien seasta täysin uusia elementtejä. Äänimaailman monimuotoisuus saattaisi tuoda ähkyn, ellei yleistunnelma olisi niin rauhallinen. Hempeä, hellä, tumma.

Hetkittäin kaipuun seasta kiivetään kivelle paistattelemaan aurinkoa bändin kotikaupungille Hämeenlinnalle tehdyn kitkeränsuloisen tribuutin (ks. video) tai perinteistä poprockia mukailevan Futuren tahtiin. Yhdeksästä raidasta Dream Surfer on muuttumattomin s/t:iin verrattuna, instrumentteja painottavaan fiilistelyyn painutaan Glacierissa ja My Thoughts antaa platalle sopivasti ilmaan jäävän päätöksen. Jos pitää valita yksi, on se Pause, joka kasvaa varovaisen haikeasta kaiusta kauniiksi, sydämen pakahduttavaksi post-rokkailuksi. Pisteitä en kaikesta huolimatta uskalla antaa enempää, sillä haluan antaa Dozelle tilaa vielä kasvaa ja nousta rakkaaksi, sinne kymppiin saakka.

Levy on siitä jännä, että sitä on vaikea sijoittaa aikaan tai paikkaan. Se tuntuu kuuluvan kaikkialle.


Posted in , , , , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

Leave a Reply

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.