#178 Handwritten




The Gaslight Anthemin uutukaisesta paistaa läpi liika varman päälle pelaaminen




Levyn huumaavuus
6.0




Julkaisuvuosi: 2012
Ensikosketus: 2012
Helmeilevimmät biisit: Handwritten, Mae
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä

The Gaslight Anthem on kaikin puolin hieno yhtye. Se teki 2000-luvun loppupuoliskolla amerikkalaisesta punk rockista jälleen seksikästä. Bändin keulahahmona riehuu Adam Fallon, jonka äänessä on lämmintä jenkkiläistä särmää - kyllä vain, aika samanlaista särmää mitä löytyy myös Dave Grohlin äänestä.


On tässä vaiheessa hyvä heittää tulille kysymystä, että miksi The Gaslight Anthemista ei ole vielä noussut kunnon stadionbändiä? Takaahan löytyy muun muassa lähes mestariteoksen piirteet täyttävä The '59 Sound ja pätevä kolmoslevy American Slang. Täytyy sanoa, että minä en tiedä. Neljännellä levyllään The Gaslight Anthem ei ainakaan edesauta tuota unelmaa - voitaisiin sanoa jopa, että bändi ottaa pikkuisen takapakkia neljännellä levyllään.

Kuluvana kesänä julkaisunsa saaneen, Handwrittenin nimi juontaa Brian Fallonin mukaan siitä, että joka ikinen yksittäinen kappale on ikään kuin käsin kirjoitettu kirje kuuntelijalle. Bändi pyrkii tällä omien sanojensa mukaan romantisoimaan kirjeen kirjottamisen hienoutta. 

The '59 Soundin jokainen kappale oli hyvä. Handwrittenistä ei voida sanoa samaa: jotenkin tuntuu, että '45'-tyylisillä kappaleilla pyritään liikaa radioaalloille kosiskelemaan valtavirtamusiikin ystäviä. Punk-asenne puuttuu neljänneltä levyltä kokonaan ja lyriikoissa ei ole samanlaista koskettavuutta kuin mainitsemassani The '59 Soundissa. Juuri ne asiat puuttuvat, mitkä tekivät The Gaslight Anthemista 2000-luvun lopulla yltiöpäisen freeshin yhtyeen!

Jos bändi on tuttu entuudestaan, pistä ihmeessä levy soimaan - olisin itse kuitenkin kaivannut The Gaslight Anthemilta kaikkea muuta, kuin tällaista varman päälle pelattua rutiinisuoritusta.



Posted in , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

2 Responses to #178 Handwritten

  1. Jäi vähäsen harmittamaan, kun en mennyt katsomaan bändiä livenä Provinssissa. Perkele.

    VastaaPoista
  2. The '59 Sounds on loisto levy, mut Amerivan Slang meni jotenkin ohi ja tää uusinkaan ei kiinnosta - mitä oon arvioita lukenu. :/

    VastaaPoista

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.