#138 Where You Go I Go Too

Kärsivällisyys, palkitaan


Julkaisuvuosi: 2008
Ensikosketus: 2011
Helmeilevimmät biisit: Kaikki kolme (3) biisiä
Löytyykö levyhyllystä: Spotify


Levyn huumaavuus

8.2


Oon tuonut esille parissa aiemmassa kirjoituksessani erinäisiä artisteja, jotka ovat tulleet/tulossa suomeen keikalle ja tänään puretaan vähän ensi kesänä Flow:ssa esiintyvän Norjalaisen Lindströmin debyyttilevyä Where You Go I Go Too, joka sisältää kolme biisiä, lyhyimmän ollessa 10.00. ja pisimmän ollessa lähemmäksi puolituntinen elektrojärkäle! Levy vaati kärsivällisyyttä sillä biisit kasvavat hitaasti ja nopealla kuuntelulla, biisi kuulostavat vaan samanlaiselta junnaukselta ja saattava alkaa haukotuttamaan ilman riittävää keskittymistä, mutta itse biiseihin.

28min 58s

Where You Go I Go Too

Avaruuusjumitusta, layereitä layereiden päälle, pieniä nyansseja, mitä biisi loppuikin jo 16min kohdalla, ei sittenkään, hidasta jumitusta taustalla ihmisäänien sampleja, kohinaa, surinaa, minimaalista nostatusta, baleriaaninen räjähdys, basso ja biitti, avaruusjumitus siirtyy tanssilattialle ja feidaantuu taustalle, himmailua.

10min 10s

Grand Ideas

Hämmentävä, mitä tämä on, nurinperin käännetty sample, palaamme avaruusjumitukseen, syntikat liittyvät mukaan, siirrymme pois avaruudesta synapopin pariin, psykedeelista jumitusta, pää nyökkyy tahdissa, jotkut ehkä saattavat myös tanssia tahdissa, jumitusta, palaamme avaruussurinaan ja -pörinään, melua avaruudesta.

15min 58s

The Long Way Home

Baleriaalista merellistä äänimaisemaa, siirtyminen avaruuden melusta keskelle tyyntämerta, rauhallinen ja odottava, ruotsalaista soundia, hidastettua house-jytkettä, satunnaisia percussioneita, synakitaraa, merellinen loiske ottaa vallan, tyyntä ennen myrskyä, odotus, rantaudumme, siirrymme klubille, discopallo pyörii, ihmiset siemalevat drinkkejä ja hytkyvät, tanssilattia on silti vielä tyhjä, mitä tämä on, tanssimusiikkia, jota ei tanssita, ei reiviä, rauhallista liikettä, illan eka dj-keikka, chillausta, odottaen reivimpää menoa.

Elokuu, Flow.

Lindström, lauantai, flow, mieluiten voimalassa, ei viimeinen, mutta ei ensimmäinen dj-keikka, keskellä yötä, hämysiä visuaaleja, stroboja, jumitusta, juomisia, ihmiset nauttivat, eihän aina jaksa reivata?


Yhteenveto

Norjalainen, merellinen, minimaalisuus, layereitä, samplea, jumitusta, syntikoita, keskittymistä, levy avautuu, nyansseja, pituus ei häiritse, kuten ei listaustkaan, anna aikaa, pureskele tekstiä, sekä musiikkia, toimii, ei toimi, sinä päätät, toimii, minulle, ärsyynnyitkö, kiinnostuitko? Ps, lainaus, toimii paremmin intiimeissä klubiolosuhteissa.

Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

Leave a Reply

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.