#105 Everything is Changing

Fanstastinen ääni snadisti hukkaan valuneena.


Julkaisuvuosi: 2012
Ensikosketus: 2012
Helmeilevimmät biisit: Feel Alive, Everything is Changing, Circles
Löytyykö levyhyllystä: Ei (Spotify)

Levyn huumaavuus
6.9
 
Jos Anneke van Giersbergen ei sano mitään, kenties The Gathering sanoo. Hollantilaisen metalliyhtyeen entisenä vokalistina tunnetuksi tullut naikkonen laulelee nykyisin soolona, joskaan tyylillisesti ei olla järjettömän kaukana lähtökohdasta. Vaikka tukan väri on vaihtunut mustasta kultaiseen, synkkyydellä mässäillään edelleen aika ajoin.

Alkuvuodesta julkaistu Everything is Changing alkaa heleästi lätyltä ensimmäisenä julkaistulla sinkulla Feel Alive. Edelliseen Agua de Annique -nimellä julkaistuun levyyn (Home, suosittelen koko sydämestäni!) verrattuna on pieni lohko herkkyydestä vaihdettu surutta poppiin - tai näin ainakin aluksi luulisi. Raitojen edetessä albumi kehittyy yhä raskaammaksi, pop vaihtuu metallimausteiseen rockiin ja kepeät kompit suriseviin riffeihin. Melodiat ovat sinänsä toimivia, mutta lopulta kokonaisuus on allekirjoittaneelle liian tasapaksu ja tylsästi sanottuna tavallinen. Perinteinen poprock ei ole koskaan ollut minun kuppini teetä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta ja levy hukkuu kaikenmaailman Evanescencejen ja muiden joukkoon aivan liian vähällä vaivalla. Loppua kohden biisit alkavat suoraan sanoen kyllästyttää.
 
Edes harmoniset stemmat eivät tuo lisäarvoa, sillä ne toistuvat samanlaisina biisistä toiseen. On surullista, että Anneken ääni, joka on käsittämättömän upea ja livenä vielä tuhat kertaa koskettavampi kuin levyllä ikinä, ei pääse oikeuksiinsa traditionaalisen kompin jaloista. Parin haaveilevan vedon (esimerkiksi Circlesin piano+jouset+ääni-yhdistelmän) lisäksi levyltä korkeimmalle nousee juurikin se parhaiten radiosoittoon sopiva suloinen Feel Alive, joka aluksi tuntui aivan liikaa peruspopilta. Jännä.
 

Posted in , , , , , , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

Leave a Reply

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.