#81 The Clash

"Et taida tietää, mitä Britannias tapahtu"


Julkaisuvuosi: 1977
Ensikosketus: 2000 (?)
Helmeilevimmät biisit: Remote Control, I’m so Bored with the U.S.A., Career Opportunities
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä
 
Levyn huumaavuus
9,6

Viime viikolla nimitin vuotta 1977 punkin suureksi vuodeksi, joten on vähintäänkin kohtuullista, että pääsemme teemaviikollamme vihdoin punkin pariin. Kiitoksia Laurille levyvalinnasta.

En ole kuunnellut The Clashin debyyttiä pariin vuoteen, mutta äskettäin kuunnellessa jo Janie Jonesin ensisekuntien rumpaloinnit saivat hymyilemään. Nuoruuteni suosikkilevy toimii vieläkin! Hymyilystä pääsemmekin sujuvasti pieneen tunnustukseen: kuuntelen punkia jotenkin väärin. The Clashin debyytti on täynnä turhautumista ja vihaa, mutta minä vain hymyilen. Hymyilen, koska levyllä on 13 tarttuvaa, energistä, laulattavaa ja riehakasta biisiä (13 siksi, ettei What’s My Name ole muiden biisien tasoa). Olen elämäni aikana kuunnellut punk-levyn jos toisenkin, ja monilla niistä, niillä hyvillä, on suunnilleen sama vaikutus kuin The Clashin ekalla levyllä. Vihan ilmaisemista musiikin keinoin olen hätäisesti käsitellyt aiemminkin, mutta tiivistetään vaikka näin: kuulemastani musiikista tunnistan energisyyden ja tunteiden kipinöinnin, mutta vihaa en rekisteröi.

Aiemmin jo totesin, että The Clashin eka on yksi suosikkilevyistäni, mutta hirvittävän vaikea siitä on kirjoittaa, koska jokainen on sen kuitenkin jo kuullut. Sen sijaan pieni lukuvinkki: Pat Gilbertin The Clash – Lontoo liekeissä on mainio teos, jonka ainakin oululaiset saavat Suomalaisesta kirjakaupasta remonttialen vuoksi halvalla.

Lopuksi lienee paikallaan huomauttaa, että minulla on levystä brittipainos. Jenkkiversiolta jätettiin muutama biisi pois ja tilalle puskettiin debyytin jälkeisiä sinkkuja sun muuta. Sitä ei voi kuunnella esimerkiksi siksi, ettei Remote Conrolin loputtua tulekaan I’m so Bored with U.S.A:n kitaraintro kuten ehdottomasti pitäisi.



Posted in , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

One Response to
#81 The Clash

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.