#7 One Life Stand



Julkaisuvuosi: 2010
Ensikosketus: Julkaisupäivä
Helmeilevimmät biisit: Take It In, Hand Me Down Your Love, One Life Stand
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä



Levyn huumaavuus
9.2


Makiat tuulipuvut, sanattomaksi vetävät synat ja Alexis Taylor. Siinä on kolme asiaa mistä ei voi olla puhumatta, kun aletaan hieromaan käsiä yhteen elektrobändi Hot Chipin järjestyksessään neljännen pitkäsoiton, One Life Standin suhteen. Levyyn on pakattu niin paljon verkkarinörttinynnyenergiaa, että se saa sekoamaan.

Levyn seurauksena Hot Chip on saanut yhtä varteenotettavan leiman musiikkiinsa kuin esimerkiksi LCD Soundsystem - hassuttelubiiseistään tuttu poppoo osasi ujuttaa neljännelle lätylleen pari niin kohtalokkaan kuuloista biisiä, että allekirjoittanutkin taisi aikoinaan saada vetelät housuihinsa niitä kuunnellessa. Take It In, Thieves in the Night, Hand Me Down Your Love ja I Feel Better ovat sellaisia täysosumia, jonkalaisia hyvin harvoin kuvittelisi päätyvän samalle yhdelle pitkäsoitolle. Ei tule myöskään unohtaa levyn nimikkobiisiä, One Life Standia, joka saa jokaisessa kyllä aikaan sellaisen pomppufiiliksen, että alta pois.


"Please take my heart and keep it close to you"

"You are my love light"

"I only wanna be your one life stand"

"We have love, give it up, give it up

There is nothing else to be proud of"

Näitä säkeitä lainatessa ei ainakaan tule epäselväksi mikä on levyn keskeisin teema. Rakkautta todistetaan tällä levyllä hyvinkin paljon. Aika nössöä - no ei oikeastaan. Laulaja Alexishan ei rakkautta ujostele, vaan suorastaan revittelee - oli kyse sitten keikkavetaisusta tai levytyssessiosta. Sähisevä laulaja käyttää ääntään niin paljon kuin noin herttaisen ulvonnan omistavan miehen täytyykin. Edellisellä levyllä Alexisin loisteliaalle äänelle ei mielestäni annettu tarpeeksi tilaa, onneksi One Life Standilla ei tätä ongelmaa ole. Taylorin äänähtelyt sekoitettuna vielä bändin tuottamaan kerrassaan hunajaiseen soundiin, totean "paketin" olevan enemmän kuin valmis. 

Hot Chip teki sen mitä heiltä en ikinä odottanut: yhden Ready for the Floorin-hitin sijaan levyltä löytyy ainakin viisi ajattomaksi jäävää tanssijammailua. Nimesin aikoinaan blogissani One Life Standin vuoden 2010 kovimmaksi albumiksi. Pysyn sanojeni takana ja nyt haluan nimetä Alexis Taylorin 2000-luvun Neil Tennantiksi. 


Posted in , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

One Response to
#7 One Life Stand

  1. Tykkään kovasti kaikista Hot Chip -levyistä, mutta One Life Stand taitaapi olla paras. Ei ole liikaa nykybändejä, jotka kykenevät parhaimpaansa vasta neljännellä levyllä

    VastaaPoista

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.